Moikka taas! Viime viikon perjantaina
tuli 10 viikkoa täyteen täällä Brasiliassa. Ihan hullua miten nopeasti aika
menee. Ihana kuukausi on taas takana ja kaikkea tullut koettua ja opittua. Myös
portugali alkaa pikkuhiljaa sujua.
Ajattelin nyt 10 viikon
kunniaksi kirjoitella vähän Brasilian ja Suomen eroista, joita olen pistänyt
täällä eläessäni merkille. Brasilia ja Suomihan on hirmu erilaisia maita ja
brasilialaiset ovat myös ihan erilaisia kuin suomalaiset.
Lähetään liikkeelle nimenomaan
ihmisistä. Suomalaiset on musta ihanan rauhallisia ja aitoja, mutta kyllä
brassit vetää ulospäinsuuntautuneisuudessa pidemmän korren. Missään ei varmaan
ole niin helppo saada kavereita, kun täällä. Ihmiset ovat avoimia, puheliaita,
hauskoja ja välittömiä. Aina tavatessa ja hyvästellessä vaihdetaan poskipusut
ja halataan ja brassit on myös kovia kyselemään ja kehumaan. Aluksi tuntui
vähän vaivaannuttavalta, mutta nyt tiedän, että tulen Suomessa kaipaamaan sitä,
kun aamuisin koulussa luokkalaiset tulee halaamaan, pussaamaan ja toivottamaan
hyvät huomenet!
Liikenne on täällä aika
paljon villimpää kuin Suomessa. Joao Pessoa, tämä kaupunki missä minä asun on
onneksi suhteellisen pieni, jos vertaa esimerkiksi Rio de Janeiroon, joten
täällä ei ole ihan mahdottomat ruuhkat. Suojateitä tai liikennemerkkejä ei
oikein ole ja turvavöiden käyttö on myös harvinaisempaa kuin Suomessa.
Ruuhka-aikaan moottoripyörät ja skootterit mutkittelevat autojen välistä
vaarallisen näköisesti. Julkinen liikenne täällä on huonotasoista ja ilmeisesti
vaarallista, koska mulla ei ole lupaa sitä käyttää. Uber sen sijaan on tosi
suosittu.
Yks kummallisimmista jutuista
liikenteeseen liittyen on se, että kun pysähdytään valoihin odottamaan, auton
eteen tulee köyhiä lapsia temppuilemaan ja jongleeraamaan rahan toivossa.
Monesti näkee nuoria miehiä, jotka kolikoita vastaan pesevät auton
tuulilasin ja ikkunat, kun auto odottaa valoissa. Tyypillistä on myös ihmiset,
jotka auton ikkunoista kaupittelevat hedelmiä, kookosvettä ja pähkinöitä.
Asuminen täällä on hyvin
erilaista, kun Suomessa. Joao Pessoa on keskimäärin aika turvallinen ja hyvin
toimeentuleva kaupunki, mutta kyllä täällä faveloita eli brasilialaisia
slummeja on silti, sekä alueita, jonne ei kukaan halua mennä, koska se olisi
uhkarohkeaa. Mä en luonnollisestikaan ole vaihto-oppilaana kauheasti sitä
puolta nähnyt, mutta tiedän että se on olemassa. Keskityn tässä kuitenkin kertomaan
siitä mitä itse olen nähnyt.
Täällä on tosi yleistä asua
”rakennuksissa” ja vain harvalla on oma talo. Noin yhdeksän kymmenestä mun
tapaamasta ihmisisestä asuu nimenomaan rakennuksessa eli tällaisessa
kerrostalossa, jossa on isoja asuntoja ja asukkaille yhteiset kuntosalit ja
uima-altaat. Rakennusten piha-alueet ovat tiukasti aidattu ja rakennuksen
aulassa on yötä päivää vartija. Yhden kerran olen käynyt kylässä ihan
omakotitalossa ja se oli harvinaista herkkua. Toki sielläkin talo oli aidattu
tiukasti ja aidassa kulki sähkö.
Täällä on myös olemassa
asuinalueita, jossa asuu kaikkein rikkaimmat ihmiset. Ne ovat niin ikään tiukasti
aidattuja ja vartioituja, mutta asuinalueen sisällä ihmiset voi liikkua
vapaasti ja siellä on upeita omakotitaloja ja hienot puisto- ja allasalueet.
Turvallisuudesta yleisesti
sen verran, että perheen ja kavereiden lisäksi kaipaan vapaata liikkumista
kaikkein eniten Suomesta (ja ruisleipää, puuroa ja mämmiä!). Täällä en voi
lähteä mihinkään yksin tai kavereiden kanssa keskenään. Voidaan ainoastaan
viettää aikaa jonkun kotona tai kauppakeskuksessa, mutta sinnekin pitää olla
kyyti edestakaisin ja yksin ei saa mennä. Epävakaus näkyy myös katukuvassa.
Esimerkiksi yhtenä päivänä, kun oltiin syömässä, kuului yhtäkkiä monta
laukausta. Kaikki pelästyi ja mun hostäiti kysyi tarjoilijalta mitä tapahtuu.
Tarjoilija kertoi, että kaupungin moottoripyöräjengit olivat ottaneet yhteen.
Ravintolasta päästäänkin
sulavasti seuraavaan aiheeseen eli ruokaan. Mulla kesti vähän aikaa sopeutua
ruokakulttuuriin. Kaikkea olen alusta asti maistellut, mutta silti aluksi multa
lähti 2kg. Se johtui ehkä siitä, että kesti hetken aikaa tottua siihen, että
päivässä syödään vain yksi lämmin ateria. Mutta hei ei hätää, nuo tippuneet
kilot ovat tulleet korkojen kanssa takaisin…
Lounas on tavallisesti päivän
isoin ateria ja silloin syödään melkein poikkeuksetta riisiä, papuja,
lihaa/kalaa/kanaa ja silloin tällöin lisänä myös keitettyjä kasviksia. Aamu- ja
iltapalaksi syön yleensä paahdettua leipää, tapiokalettuja tai munakasta. Oon
myös pari kertaa tehnyt banaanimunakasta tai smoothieta. Aterian jälkeen
syödään aina jälkiruokaa ja muutenkin syödään paljon herkkuja. Sokeria brassit
lisää jopa kokikseen! Pari kertaa viikossa syödään yleensä ulkona ja se on
ihanaa, koska täällä on tosi hyviä ravintoloita.
Mun lempiruokia (ks.
herkkuja) ovat tapiokaletut ja acai. Acai on Amazonilla kasvavasta acai-marjasta
tehtyä ”jäätelöä”, vähän kuin sorbettia, joka tehdään tavallisesti Acai-marjoista,
guarana-siirapista ja jäähileistä. Acaia syödään usein hedelmien, granolan ja
muiden lisukkeiden kanssa. Se on parasta ikinä!
Muita mun lempijuttuja on
tuoreet mehut ja hedelmät, suklaapizza ja guarana-limu. Ikävä tulee <3
Koulu täällä on ihan
erilaista, kun Suomessa. Mä olen täällä lukion toisella luokalla yksityiskoulussa.
Mun luokalla on tunteja aina 07.00-11.15 tai 07.00-12.35 ja sen lisäksi
muutamana päivänä mun luokkalaisilla on iltapäivätunteja, mutta mulla ei niitä
ole. Koko päivä ollaan samassa luokassa ja opettajat kiertävät. Aineet ovat
aika samat, kun Suomessa, paitsi ettei taito- ja taideaineita opeteta.
Mä en vielä tajua kovin
paljon tunneista, joten koulussa kulutan aikaa opiskelemalla portugalia,
lukemalla kirjoja ja piirtelemällä. Mulle ei anneta läksyjä ja näiden koeviikot
ovat mulle lomaviikkoja. Lisäksi mulla alkaa 10 viikon kesäloma joulukuun
alussa! Koulu on kivaa, mutta odotan silti innolla lomaa.
Oon saanut paljon kavereita
koulusta ja vapaa-ajalla ollaan vietetty yhdessä aikaa. Nuoret käyttävät
vapaa-aikaa täällä aika samalla tavalla kuin Suomessa. Ollaan käyty leffoissa, pyöritty
ostarilla ja juhlittu synttäreitä. Eroina olen huomannut sen, että täällä
harrastaminen on paljon harvinaisempaa, kun Suomessa. Mun parhaista koulukavereista
täällä ei kukaan taida harrastaa mitään.
Toinen hassu juttu on se, että paikalliset nuoret ei koskaan vietä aikaa
toistensa kodeissa, vaan normaalisti bileet jne. pidetään asuntorakennuksen
allasalueella. Mä en esimerkiksi ole käynyt vielä kertaakaan kenenkään mun
kaverin kotona.
Säästä en viitsi kirjoittaa
pitkästi lukijoiden kateuden tunteen välttämiseksi, mutta vähän on pakko avata.
Täällä on maailman miellyttävin ilma! Ei ole superkosteaa tai kuivaa, vaan
sellaista mukavaa ja lämpötilat pyörivät 25 ja 30 asteen välillä. Ja täällähän
on nyt vasta kevät… kesällä lämpötilat nousevat ja ilmankosteus kasvaa.
Oho tulipas kirjoiteltua!
Toivottavasti tämä postaus vähän avasi Suomen ja Brasilian keskeisimpiä ja hassuimpia
eroja. Jos on jotain kysyttävää, niin kommenttiboxiin voi pistää. Lähden tästä
altaalle, ihanaa päivää!