3/19/2017

ENSIMMÄINEN RYEKOULUTUS


Lauantaina järjestettiin ensimmäinen koulutus 17-18 lähteville rotaryvaihtareille. Koulutus alkoi kello yhdeksän Mäkelänrinteen lukion tiloissa. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja oli super kivaa päästä juttelemaan muiden vaihtoon lähtijöiden kanssa!

Päivä alkoi kahvilla ja pullalla. Sitten oli nuorisovaihtokomitean puheenvuoro ja esittelimme kaikki itsemme. Paikalla oli aika moni Uudenmaanpiirin vaihtareista. Suurin osa tiesi, minne on matkalla, mutta muutamaa ei vielä ollut tieto saavuttanut. Paikalla oli myös muutama sellainen, joka oli saanut jo tarkempaa tietoa sijoituksesta, koulusta ja perheestä. Oi, tulisipa munkin sijoitustiedot pian! 

Loppupäivä koostui keskustelusta ja monista mielenkiintoisista luennoista. Ennen ruokaa oli luennot aiheista rotary-organisaatio ja nuorisovaihto, sekä säännöt ja vakuutukset. Rotary on kyllä ihan huikea järjestö ja oon niin iloinen että oon lähdössä maailmalle sen kautta! <3

Lounasta syötiin Mäkelänrinteen uimahallissa, kahvila Uppopullassa. Symppis nimi eikö? Ruoka oli ihan hyvää. Hauskinta oli päästä juttelemaan lisää muiden vaihtareiden kanssa fiiliksistä ja kohdemaista!

Lounaan jälkeen oli kaikkein mielenkiintoisimpien luentojen vuoro. Tosi hyvä luento oli järkätty kulttuurishokista ja siitä selviämisestä. Siinä käsiteltiin pitkälti vaihtovuoden aikana vastaantulevia ongelmia, esimerkiksi koti-ikävää. Sen jälkeen ex-rotaryvaihtarit eli rotexit kertoivat omista vuosistaan ja siitä millaista oli palata takaisin kotiin. Lopuksi oli vielä luento, jossa kerrottiin infoa isäntäperheistä. Siinä tuli hyvää tietoa siitä mitkä ovat vaihtarin velvollisuudet hostperhettä kohtaan.

Odotan jo innolla Tampereen monipiirikoulutusta! Sinne tulee kaikki Suomesta ulkomaille lähtevät rotaryvaihtarit ja siellä jakaudutaan kohdemaittain ryhmiin. Tampereen lisäksi tässä kevään aikana on vielä muutama muukin koulutus. Ja hei, 4 kuukautta lähtöön!

MIKSI TAHDON VAIHTOON?


Lupasin kirjoittaa postaukseni siitä, miksi tahdon vaihtoon, joten tässä tämä nyt tulee! Kerron myös, miksi olen lähdössä vaihtoon jo nyt ysin jälkeen, enkä vasta lukion ensimmäisen jälkeen niinkuin tyypillisesti tehdään.

Mulla on monia syitä lähteä vaihtoon. Suurin niistä on varmasti se, että haluan tutustua uuteen kulttuuriin ja uusiin ihmisiin toisella puolella maailmaa. Tahdon uusia kokemuksia ja taitoja. Tahdon tehdä siistejä ja hulluja juttuja, joista voin joskus kertoa lapsen lapsilleni. Tahdon nähdä ja uskaltaa erilaisia asioita elämäni aikana: uida lämpimässä meressä, rapsuttaa kengurua ja elefanttia, nähdä viidakkoa, aavikkoa ja jäätikköä, juoda tuoretta ananasmehua, nähdä 100 eriväristä auringonlaskua ja kiivetä vuorille, koska maailma on niin paljon enemmän kuin pelkkä Suomi, pelkät pohjoismaat tai pelkkä Eurooppa. Ja hienoja ihmisiä on niin paljon enemmän kuin pelkkä tämänhetkinen kaveri- ja lähipiiri. Ja opittavaa on niin paljon enemmän kuin kouluaineet ja arjen perustaidot.

Toinen iso syy on kielten oppiminen. Mulle kielten oppiminen ei koskaan ole ollut vaikeaa, mutta en ole myöskään niitä, joilla on luontainen "kielipää" ja kaikki tarttuu päähän opiskelematta. Kielten kanssa mä olen joutunut tekemään eniten töitä ja tahtoisin osata eri kieliä paremmin!
Uskon, että kielten käyttäminen käytännössä on paras tapa oppia. Kieliä on ylipäätään hyvin vaikea oppia sujuviksi ja luonnollisiksi, jos niitä ei käytä aktiivisesti arjessa. Haluaisin tulevaisuudessa asua ja työskennellä ulkomailla ja sitä varten tarvitsen vahvaa kielitaitoa. Mikä on hauskempi ja tehokkaampi tapa oppia kieliä, kun vaihtoon lähtö?

Kolmas syy on oppiminen ja ihmisenä kasvaminen. Mua kiinnostaa miten pärjään, kun mut irrotetaan kaikesta mulle rakkaasta ja tutusta, ja sijoitetaan toiselle puolelle maailmaa ihan vieraiden asioiden ja ihmisten keskelle. Tavallaan mut päästetään irti kaikesta ylimääräisestä ja saan tutustua ihmisiin ihan puhtaalta pöydältä. Uskon, että vaihto on mielettömän kasvattava ja ainutlaatuinen kokemus ja toivon että opin paljon uusia asioita ja pystyn kehittämään itseäni.

Syy siihen miksi lähden vaihtoon jo nyt ysin jälkeen, on se, että tahdon käydä lukion yhtenä pakettina. Jos mua ei nyt olisi valittu vaihtoon olisin tietysti hakenut ykkösen jälkeen uudestaan, mutta tämä on se ihanteellisin vaihtoehto mulle.

Toki vaihtoon liittyy myös huonoja puolia. En tiedä miten tuun kestämään eron perheestä ja parhaista ystävistäni. Uskon myös, että vieraan kielen kanssa päjääminen, ylipäätään muutto ja vieraassa perheessä asuminen sekä sosiaalisen verkoston uudelleen rakentaminen tulee olemaan raskasta.

Silti, en malta odottaa! <3